sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Viikon 9 KRAPU

- Hei, teidän alaovesta ei pääsekään sisälle? Mulla ois yks juttu.
- Joo ei… Mä laitan sulle sen koodin, mä en oo kotona, mutta on siellä joku.
Kaksi päivää mietin, mistä oikein voisi olla kysymys, miksi se tähän aikaan
vuodesta meillä käy. Kun pääsin kotiin, eteisen kaapin päällä oli kirjekuori.
- Et sitten avannut tätä?
- Avaa sinä.
Sydän jännityksestä pamppaillen avasin: KUTSU. Häihin. Silmät kostui.
- No mikä siellä on, kun pitää itkeä?
- Kato ite.
-----
Hääpäivä. Löysin nimeni pöydästä josta oli suora katseyhteys sulhaseen.
Kuinka paljon onnen kyyneliä ihmisessä onkaan?
Vielä tänäkin päivänä ne onnelliset silmät katsovat valokuvasta suoraan silmiin ja
sydämeen. Mun varapoika.



kutsu, pöytä, valokuva

keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Viikon 8 KRAPU

Viikon 8 Krapun sana ovat PERHE, VAUHTI, MUSTELMA


Rangaistus

Oli kesäkuinen perjantai-ilta ja kaupunki kuhisi väkeä. Minäkin olin siellä, vaikka olin luvannut pysyä kotona pikkuveljen kanssa. 

Mutta miten voisin olla kotona, kun kaikki muutkin olivat ulkona? Ehtisin kyllä olla perheen kanssa taas talvella, kun ulkona on kylmää, pimeää ja loskaista eikä siellä ole muitakaan. 

Kun kesäyö kääntyi jo aamun puolelle, Pete lupasi, että veisi minut kotiin moottoripyörällään. Olin innoissani. Istuin hänen taakseen ja hän polkaisi pyörän käyntiin. Vauhti kiihtyi ja kiihtyi ja kiihtyi.. kunnes se tapahtui. Se, mistä äiti, ja isäkin oli varoittanut. 

Herättyäni näin kipsin ja ädin kyyneleet. Pyysin peiliä ja katsoin kasvojani. Ne olivat yhtä mustelmaa.

Viikon 7 KRAPU

Viikon 7 Krapun sanat ovat HISSI, MARRASKUU, KILOMETRI


Uuteen kotiin

Sen oli määrä alkaa sinä aamuna. Uuden elämän. Kello oli herättämässä aikaisin ja
laukku oli pakattu illalla. Uni ei ollut tahtonut tulla millään, mutta nyt kun kello herätti
ja ikkunan takana oli marraskuinen harmaus, en olisi tahtonut nousta. En sittenkään,
vaikka tiedossa oli jotain uutta, jotain tavanomaisuudesta poikkeavaa.
Lähdettävä kuitenkin oli, kuraan, loskaan. Käveltävä korkeissa korkeissa, niissä jotka
tekivät minusta hienon naisen, läpi kaupungin. Siinä kelissä ja niissä kengissä matka
tuntui loputtoman pitkältä, vaikka se oli vain kilometrin mittainen.

Lopulta olin perillä. Tämä talo se on. Ylin kerros. Astuin rappuun ja hissiin.
Vain huomatakseni, että se on rikki.

Viikon 6 KRAPU

Lapsuusmuisto


Sinä talvisena aamuna heräsin mummolassa. Päivä oli jo valjennut,
mummo oli keittänyt puuron ja puurolautasen vieressä oli se joka-aamuinen kammotus:
kalanmaksaöljykapseli!
Mutta ennen aamupalan syömistä ei saanut kaakaota eikä päässyt ulos.


Viisi vuotta vanhemman setäni kanssa syötiin aamupalat, vedettiin toppatakit päälle
ja huopatossut jalkaan ja lähdettiin pihalle. Yöllä oli satanut paljon uutta, pehmeää lunta!
Kahlasimme sedän kanssa lumessa, minä melkein vyötäröä myöten.
Navetan takana oli paljon pehmeää lunta.
Keksimme mielestämme sen päivän parhaan leikin: kiipesimme lantakatoksen päälle,
paljain käsin pyörittelimme lumipallon jonka laitoimme takin kaulukseen “laskuvarjoksi”
ja hyppäsimme pehmeään hankeen - jonne upposimme pipon tupsua myöten.