Pöllö krapuilee

Juna seisoi jo asemalla, semmoinen lyhyt vain. Sen lähtemisestä ilmoitti mies puhaltamalla pilliin. Seisoin veturin kohdalla ja mietin mitä tekisin. Seuraava juna menisi vasta parin tunnin kuluttua. Sisko on jo tuolla… Koputin ikkunaan. Konduktööri avasi ikkunan. - No mitä? - Voitteko odottaa minuutin - mun sisko on tuossa aseman kulmalla. Me oltais tulossa kyytiin? - Nyt pitäis lähteä, matkustajat ei tykkää jos lähdetään myöhässä. - Puoli minuuttia enää, sisko ei jaksa enää juosta, se on juossu tuolta tunnelin toiselta puolelta asti. Se on ihan just tässä. Äiti huutaa meille, jos me myöhästytään. - No jos nyt..tän kerran… No tässähän se jo meni.. Äkkiä kyytiin tytöt! pilli, mies, huutaa Sadan sanan tarina annetuista sanoista. Linkit muiden kirjoittajien tarinoihin löytyvät Caravaanin ja SusuPetalin blogeista PS. Tämä Krapu on tosi ja tapahtui joskus reilu 10 vuotta sitten 😂 Junan lisäksi olen "pidätellyt" myös lentokonetta lähtemästä,

- Missä se pahuksen paita on? - No siellä kaapissa, mähän sanoin! - Ai tää vai? Ei tää mulle mahdu. - Nii-in, mä sanoin, että pitää mennä ostamaan uusi paita, mutta sä et uskonut. Koska sä oot viimeksi pitänyt valkoista kauluspaitaa? - Älä viitti, keksi jotain, pliis. - Okei, mutt nyt pitää sitten mennä. Tästä saadaan taas hyvä “keskustelun” aihe. - Et kyllä varmana kerro tästä kenellekään. Lähetään nyt. Mihin me mennään? - Dressmannille. Tarvitsä aluspaidan? - Tarvin. Tästä vanhasta voi tehdä vaikka työpaidan, sitä voi pitää sitten mökillä pihalla. - No niin, sitten mennään, muuten me myöhästytään. J a pidät sitten takin  päällä. - Miks? - Aarrghhh… Ettei ne paidan taitokset näy! valkoinen, keskustelu, piha

Tervehdys teille kaikille "krapulaisille" 😍 Halusin vaan tähän alkuun kirjoittaa, että käyn kyllä lukemassa teidän kaikkien Kraput, vaikken niihin aina kommentoikaan. Teillä kaikilla on upeita kirjoituksia ja ne saavat minut sanattomaksi; en oikein osaakaan kommentoida yhtään mitään. Mutta syynä on suurimmaksi osaksi se, että oma pää on kaikilta osin tällä hetkellä "kuin Haminan kaupunki". *************** Ei kukaan ollut sunnuntaiaamuna liikkeellä siihen aikaan. Paitsi minä.   Olin illalla saanut viikkorahan ja puristin kolikoita kädessäni kävellessäni kioskille. Olin pyytänyt äitiä herättämään samalla kun se herää itsekin. Toivoin, että ehtisin käydä kioskilla ennen muita. Korkeintaan siellä olisi vain naapurin setä. Se maksoi joskus ne mun karkitkin.   Sydän jyskyttäen kävelin kioskille. Kun pääsin lähemmäs, näin että ne oli siellä. Kaikki. Pisin niistä oli johtaja. Ja ilkein. Kaikki niistä oli pidempiä ja laihempia kuin minä. Käännyi

Hotellin aulassa ei ollut ketään. Mies oli kävellyt kaupungin läpi hotellille, vaikka oli satanut räntää ja aseman edessä oli pitkä jono takseja. Mutta hän halusi kävellä. Hän oli tottunut yksinäisyyteen. Niin hän ajatteli. Eihän hän yksin ollut. Kotona oli aina joku. Ainakin koira. Ja  joku lapsista. Oli vaimokin. Kysyi, miten työpäivä oli mennyt. Ja kun mies aloitti puhumisen, vaimo otti käteensä puhelimen ja aloitti viestittelyn ystävänsä kanssa tai soitti siskolleen. Pakko soittaa. Kysyä, miten äiti tänään. Respaan tuli nuori poika. Hymyili reippaasti, antoi avaimen. Sillä oli kaikki vielä edessä, teki mieli neuvoa. Huoneessa se sitten tuli. Itku. Mieskin voi itkeä. viikon sanat: hotelli, yksin, itku