Teetä ja sympatiaa
Liian vanhaksi vartuin ennen kuin vihdoin opin, ettei minun
tarvitse olla mieliksi kaikille, ei aina edes itselleni.
Riittää, kun olen ystävällinen, kohtelias, rehellinen.
Teetä ja sympatiaa, leivoksia ja empatiaa - niitä sopivassa
suhteessa, silloin kun ystävä, miksei tuntematonkin, niitä
kaipaa.
Liian vanhaksi vartuin ennen kuin vihdoin opin, että vain
minä olen todella se, joka välitän itsestäni ja minun itseni
on pidettävä huoli itsestäni, pidettävä puoleni tässä joskus
niin julmassakin maailmassa.
Olin kuitenkin ajoissa ymmärtänyt, että rakkaistaan tulee
pitää huolta, ojentaa heille auttava kätensä ja muistaa
kertoa, kuinka tärkeitä he ovat.
Kiittää avusta ja huolenpidosta, tuesta ja turvasta.
Ajoissa.
Viikon 17 krapu alkaa lauseella “Liian vanhan vartuin ennen kuin opin…”
Krapu on otsikko mukaan luettuna tasan 100 sanan teksti,
joka kirjoitetaan vaihtoehtoisesti SusuPetalin antamista
kolmesta sanasta tai
kuvasta tai
alkulauseesta tai
joskus Susu yllättää meidät täysin
Viikon sanat/kuva/lause ilmestyy sunnuntaisin SusuPetalin blogissa.
Laita linkki sinne kommentteihin, kun oma krapusi on valmis.
Todella, läheisiä pitää muistaa heidän elinaikanaan eikä vasta komeissa hautajaisissa.
VastaaPoistaTämän olen oppinut vuosien varrella ja viime kesä muistutti siitä "kovalla" kädellä.
PoistaEnolle kirjoittamani runo pisti jo silloin miettimään, miksi luemme muistovärssyjä muille sureville, kun olisi pitänyt muistaa sanoa tärkeät sanat läheiselle ajoissa.
Niinhän se on. Itsestään täytyy pitää huolta, jotta jaksaa pitää muista huolta.
VastaaPoistaOnneksi ei itselleen tarvitse olla aina mieliksi, huhhuh, se olisi savotta ja tiukkaa kontrollia.
Tänään aamusta lupasin olla itselleni mieliksi = pestä pyykkiä. Pyh, tässä olen istunut koko päivän. Murehtinut kyllä siinä sivussa Mursun vointia, mutta onneksi ei ollut jääräpää, vaan lähti käymään lääkärissä. Kaikki hyvin.
PoistaTotta kirjoitat, ei todellakaan edes voi olla kaikille mieliksi. Kun yhteen suuntaan kumartaa toiseen suuntaan pyllistää ;), jos nyt tämän karikoiden sanon. Mutta tuo, että muistaa rakkailleen, läheisilleen ja ystävilleen kertoa kuinka tärkeitä he ovat, ajoissa ja mieluummin useamman kerran, se on tärkeää.
VastaaPoistaTuo on totta - kaikille ei voi olla mieliksi vaikka kuin yrittäisit. Joskus on kyllä tilanteita kun on hymyiltävä "ikenet verillä"; pienet valkoiset valheet on kai sallittuja, ettei loukkaa toista tarpeettomasti - asiasta jolla ei oikeasti ole merkitystä ja jonka unohdat kun se toinen henkilö katoaa kulman taa.
PoistaHalaaminenkin riittää kertomaan, että olet tärkeä. Päiväkahvit. Päiväkävely. Puhelinsoitto. Jokaiselle löytyy se oikea tapa. Meillä on ystävän kanssa "viikkoraportti" 😄
Olen samaa mieltä kanssasi, kohtelias ja ystävällinen käytös kanssaihmisiä kohtaan riittää. Sinä olet pistänyt asiat tärkeysjärjestykseen. Huolehdit itsestäsi ja rakkaistasi. Minulla on näissä asioissa toivomisen varaa. Olen huono pitämään yhteyksiä, vaikka ajatuksissani rakkaimmat ihmiseni käyvät usein.
VastaaPoistaKirjoitit hienosti mielestäni vaikeaan alkulauseeseen loput 95 sanaa. Tai ainakin itselläni oli vaikeus saada otetta jatkaa annetusta lauseesta.
Alkulause oli vaikea, olet oikeassa, mutta sitten kun sain ajatuksesta kiinni, teksti syntyi itsestään - oikeastaan omista kokemuksista, omasta elämästä.
PoistaYstävällisellä käytöksellä saa enemmän aikaan kuin kiukutella ja räyhäämisellä, "sitä saa mitä tilaa" pitää niin hyvin paikkansa.
Se onkin yksi haaste, että oppii tekemään eron itsekeskeisyyden ja itsestään huolehtimisen välillä siinä mielessä kuin tuot sen tässä hyvin esille.
VastaaPoistaKiitos pasanen 🤗 Tuo on todella tarkkaa; huolehditko itsestäsi vai oletko itsekeskeinen, olet oikeassa. Kaikki eivät siinä onnistu, enkä tiedä olenko onnistunut aina itsekään. Yritän kuitenkin.
PoistaPitänee myöntää, joskus on vähän tasapainoilua itseni kanssa. Kukapa oisi täydellinen!
VastaaPoistaEipä kai kukaan - valehtelisin jos niin väittäisin.
PoistaSamaa mieltä muiden kanssa. Toisaalla kirjoitettiin kiusaamisesta. Meidän kaikkien tulisi ottaa hyvät käytöstavat käyttöön, kiittää, katsoa silmiin, tervehtiä jne. Koskee kaikkia ihmisiä, lapsista vanhuksiin.
VastaaPoistaSilmiin katsominen ja kiittäminen ovat aidon anteeksipyynnön ohella vaikeimpia asioita, mitä meidän tulisi opetella. Ja tämän viikon krapun alkulause sopii kyllä siinä mielessä aiheeseen; moni meistä elää liian - tai ainakin kovin kovin - vanhaksi, ennen kuin ne asiat oppii.
Poista