Viikon 15 KRAPU


Hotellin aulassa ei ollut ketään. Mies oli kävellyt kaupungin läpi hotellille,
vaikka oli satanut räntää ja aseman edessä oli pitkä jono takseja.


Mutta hän halusi kävellä. Hän oli tottunut yksinäisyyteen. Niin hän ajatteli.
Eihän hän yksin ollut. Kotona oli aina joku. Ainakin koira. Ja  joku lapsista.
Oli vaimokin. Kysyi, miten työpäivä oli mennyt.
Ja kun mies aloitti puhumisen, vaimo otti käteensä puhelimen ja aloitti
viestittelyn ystävänsä kanssa tai soitti siskolleen.
Pakko soittaa. Kysyä, miten äiti tänään.


Respaan tuli nuori poika. Hymyili reippaasti, antoi avaimen.
Sillä oli kaikki vielä edessä, teki mieli neuvoa.

Huoneessa se sitten tuli. Itku. Mieskin voi itkeä.


viikon sanat: hotelli, yksin, itku

Kommentit

  1. Niin suoraan kuin elävästä elämästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksin voi olla niin monella tavalla. Ja on eroa, oletko yksin vai yksinäinen.
      Digitaalisuus on tehnyt ihmisistä yksinäisiä.

      Poista
  2. Parisuhteessa voi olla todella yksin. Surullista.

    Jäin miettimään, miten tarina päättyy. Toivottavasti mies ei laita oveen lappua "ei saa häiritä" varattuaan huoneen kolmeksi päiväksi. Siinä ajassa ehtii tehdä sen lopullisen päätöksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä kertaa tarina ei ollut omasta elämästä - vaikka paljon viestittelenkin siskon ja ystävien kanssa ja kumpikin käyttää läppäreitä paljon - meillä myös keskustellaan paljon.
      Yksinkin saa olla kun haluaa. Varsinkin nyt on tarvittu sitä yksin oloa, mutta hetken päästä onkin tarvinut seuraa kipeästi.

      Toivottavasti kolme päivää ihan konkreettista yksinoloa ja mietiskelyä ratkaisee miehen elämän positiivisesti. Kaupungissa olisi joku, joka ei jätä yksin.

      Poista
  3. Aika lohdutonta, mennä yksin hotellihuoneeseen itkemään. Johtuukohan puhumattomuus pelkästään kännykästä? Ehkä ei osata muutenkaan keskustella yhteisistä asioista .... surullista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se kännykkä on vaimolle jonkinlainen "turvaliina", tai nalle tms. niin kuin lapsilla. Juuri siksi, ettei tarvitse puhua niistä yhteisistä asioista, tai jostain tietystä, erityisestä asiasta.
      Surullista, kyllä.

      Poista
  4. Tilanne tuossa perheessä on ikävällä mallilla. Paljon olisi puhuttavaa, mutta yhteyttä toiseen ei kunnolla ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jommalla kummalla olisi sanottavaa, mutta kummalla? Vai molemmilla, mutta kumpikaan ei uskalla aloittaa. Lähteekö mies pois siksi, että haluaa kerätä rohkeutta avatakseen keskustelun, kun palaa kotiin. Vai pakoon?

      Poista
  5. Olipa surullinen tarina. Hienosti kirjoitettu esiin miehen suru, yksinäisyys, itku. Koskettavasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halusin kirjoittaa tarinan juurikin miehen surusta - tässäkin on ehkä sikäli omaan perheeseen liittyvää ajatusta, että puoliso on aikanaan pelännyt pojan kanssa kuollakseen minun puolestani, kun sairastuin. Kertonut istuneensa yksin sohvalla ja itkeneensä, 25 avioliittovuoden jälkeen.
      Nyt käsillä on suru pois nukkuneen äidin vuoksi.
      Hänelle jäi vain poika ja minä.

      Vaikea täysin asettua hänen suruunsa, kun itsellä on isompi perhe ja suku.

      Poista
  6. Kohtaamattomuutta on paljon perheissä ja parisuhteissa. Surullinen, hieno tarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta. Niin monta ulospäin onnelliselta näyttänyttä avioliittoa on yllättäen päätynyt eroon ja kun asiasta on toisen osapuolen kanssa puhuttu, on käynyt ilmi, ettei heillä keskusteltu. Puhuttu kyllä: kumpi kuskaa lapsia, kumpi käy kaupassa, kumpi tekee sitä, milloin tehdään tätä. Mutta ei keskusteltu.

      Poista
  7. Koskettava tarina yksinäisyydestä ja sen kokemisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen meistä kokee yksin olemisen ja yksinäisyyden niin eri tavalla.
      Vaikka olisit yksin, et välttämättä ole yksinäinen, mutta voit silti olla yksinäinen, vaikka et olisi yksin.

      Poista
  8. kunpa mies olisi osannut itkeä muuallakin kuin yksikseen hotellihuoneessa...hyvä kun edes siellä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä itkeminen kotona olisi avannut ne padot, jotka olivat esteenä sille puhumattomuudelle, kyvyttömyydelle keskustella.

      Poista
  9. Det är bättre med ensam ensamhet än ensamhet när man är två :(

    VastaaPoista
  10. Me naiset valitettavasti osataan puhua pälpättää vaikka kuinka. Oma mies on onneksi vielä tyytynyt tilanteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on jo ihan vitsinä "mä vaan ihan nopeesti soitan ja kysyn" - ja parin tunnin päästä "ai niin, mä unohdin kysyä, no mä laitan viestin" :)

      Mutta kyllä meillä keskustellaan, myös niistä vaikeilta tuntuvista asioista. Meillä ei enää varsinaisesti riidellä, mökötetään (minä mökötän..) kyllä, mutta osataan myös pyytää anteeksi.

      Poista
  11. Raivostuttava vaimo, vähemmästäkin itku pääsee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö?
      Musta on viime vuosina tullut jonkinlainen "miestenpuolustaja", vaikka miehet varmasti osaavat itsekin pitää puolensa, mutta on asioita, joista aina sanotaan "no kun miehet..."


      Ja yksi mikä mua ärsyttää, suututtaa kaikkein eniten on se, että ajatellaan, oletetaan, annetaan ymmärretään, että nainen, äiti, rakastaa lastaan jotenkin enemmän kuin isä. Se saa mut lähes raivoihini.

      Poista
  12. Puhuminen voisi auttaa. Ongelmat usein monessa perheessä kasaantuu ja toinen kärsii tai jopa usea. Surullista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin totta.
      Vaikka meillä on ollut vaikea alkuvuosi ja monena päivänä on tuntunut, ettei ole tullut puhuttua muuta kuin "otatko kahvia", "keitetäänkö" kahvia, niin meillä on puhuttu ja paljon.

      Pitäisiköhän parisuhde- ja avioliittokurssit järjestääkin ennen yhteenmuuttoa ja naimisiinmenoa. Ja ehdottomasti ennen kuin mielessä on lapset.

      Poista
  13. Hyvä kirjoitus. Näin voi käydä, kun "tottuu" toiseen liikaa eikä pidä häntä enää minään. Miehellä mietintäloma. Ehkä hänen lähtönsä saa vaimonkin punnitsemaan tilannetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjatta.
      Juurikin näin; toivottavasti heillä tämä mietintäloma herättää vaimon ja yhtä lailla miehenkin tekemään asialle jotain, nostamaan kissan pöydälle.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, on mukava kuulla mitä mieltä olet tarinastani. Kerro reilusti mistä tykkäsit tai mikä meni pieleen :)
Ainekirjoitus ei ollut koulussa se "mun juttu" ja on ihan eri asia kirjoittaa blogia kuin tarinoita.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Krapu 10/2022

Krapu 2/2022

Krapu 11/2022