Viikon 9 KRAPU

- Hei, teidän alaovesta ei pääsekään sisälle? Mulla ois yks juttu.
- Joo ei… Mä laitan sulle sen koodin, mä en oo kotona, mutta on siellä joku.
Kaksi päivää mietin, mistä oikein voisi olla kysymys, miksi se tähän aikaan
vuodesta meillä käy. Kun pääsin kotiin, eteisen kaapin päällä oli kirjekuori.
- Et sitten avannut tätä?
- Avaa sinä.
Sydän jännityksestä pamppaillen avasin: KUTSU. Häihin. Silmät kostui.
- No mikä siellä on, kun pitää itkeä?
- Kato ite.
-----
Hääpäivä. Löysin nimeni pöydästä josta oli suora katseyhteys sulhaseen.
Kuinka paljon onnen kyyneliä ihmisessä onkaan?
Vielä tänäkin päivänä ne onnelliset silmät katsovat valokuvasta suoraan silmiin ja
sydämeen. Mun varapoika.



kutsu, pöytä, valokuva

Kommentit

  1. Vastaukset
    1. Kiitos :) Tämä tarina on tosi ja tuo vieläkin kyyneleet silmiin kun muistelen tuota hääpäivää ja kaikkia niitä kauniita sanoja, mitä "mun varapoika" meille sinä päivänä sanoi <3

      Unohdin taas muokata tekstin bloggeriin sopivaksi, kun kirjoitin sen ensin Drivessa; huomaan sen aina vasta tässä vaiheessa :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Mitä se onkaan sitten, kun häät on oman Pojan häät :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Niin on <3 Vastikään katselin kelloa ja valutin onnen kyyneleitä, kun Siskorakas vihittiin; aikaeroa oli kaksi tuntia.

      Poista
  4. Onnen kyyneleet, ne parhaat kyyneleet. Valukoon vaan.

    VastaaPoista
  5. hyvin kirjoitettu, koskettava tarina tosiaan.
    onnen kyyneleet tulvivat vuolaana minultakin kun poikamme vihittiin viime syyskuussa. tänään viimeksi katselimme hääkuvia ja edelleen niistä herkistyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ilona :)
      Mietin juuri, että mahdanko saada porttikiellon Pojan häihin kyynelehtimiseni takia ;)

      Poista
  6. Oi miten ihastuttava tositarina. Kauniisti kuvaat onnellista tapahtumaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saassa :)
      Pienestä pojasta aikuiseksi mieheksi oman Pojan rinnalla kasvanut; olivat lapsina kuin veljekset :) Elämän myötä ovat ajautuneet vähän kauemmas toisistaan, mutta me ollaan saatu pitää molemmat <3 Olen ylpeä, kun olemme saaneet arvonimen "varavanhemmat" :)

      Poista
  7. Kaunis tarina ja hyvin kirjoitettu. :)

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos Esther Helmiä - muistot tuovat vieläkin kyyneleen silmäkulmaan :)

      Poista
  9. Varapoika on hyvä olla olemassa;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varapoika on hyvä olla, kun oma asuu niin kaukana :) Puhelin on olemassa, mutta ei äitikään joka päivä voi soittaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, on mukava kuulla mitä mieltä olet tarinastani. Kerro reilusti mistä tykkäsit tai mikä meni pieleen :)
Ainekirjoitus ei ollut koulussa se "mun juttu" ja on ihan eri asia kirjoittaa blogia kuin tarinoita.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Putkiremontti - Krapu 40/2023

Ratsastusretki - Krapu 43/2023

Hyvää Uutta Vuotta -Krapu 3/2024