“Ehtisitkö vielä tänään?” kuului hiljainen ääni puhelimessa. En oikeastaan ehtisi, olisi niin paljon tekemistä. Mutta sitten kurkkuun nousi pala. Se voisi olla viimeinen pyyntö.
“Ehdin. Lähden seuraavalla junalla”
Junassa oli aikaa ajatella. Mikä perillä odottaisi?
Vanha kotikaupunki ei ole paljonkaan muuttunut. Rautatieasema vähän, mutta sekin on jo tullut tutuksi. Omilta kulmilta päiväkoti on purettu. Jäljellä on vain maahan makaamaan jäänyt portin orava. Se näytti niin surkealta, että teki mieli ottaa se mukaan.
Mummi on laihtunut, on enää varjo entisestä. Kumpikin nielaisee ja pyyhkii silmiään.
Halaan lujasti, kuin lapsena. Olen onnellinen, että tulin. Tänään. Ennen kuin mummi lähtee lentoon kohti kotia…
halata, pyyntö, lento
Hieno tarina!
VastaaPoistaKiitos Cara <3
PoistaTotta, koskaan ei voi tietää, onko pyyntö viimeinen. Tämä surullinen tarinasi herätti tunteet, muistiin tulivat kaiket ne sadat junamatkat, joita on vuosien aikana tullut tehtyä.
VastaaPoistaPitäisi muistaa useammin sanoa läheisille, miten tärkeitä ja rakkaita he ovat.
PoistaTämä pieni tarina tuntui syvällä sydämessä...ennenkuin toinen lähtee lentoon. Upea ajatus.
VastaaPoistaTämäkin tarina on "meidän" tarina ja enemmän kuin ajankohtainen. Kirjoitin tämän sen jälkeen, kun Poika oli ilmoittanut tulevansa käymään; tervehtimään mummia, ennen kuin mummi todella lähtee lentoon kohti uutta kotia - kukaan ei tiedä paljonko on aikaa ja kaikki tapahtui niin äkkiä..
Poistakoskettava, elämänläheinen tarina
VastaaPoistaKiitos Ilona <3
PoistaJoka ikinen kerta kun puhelin soi, vatsa kääntyy ympäri ja pulssi tuplaantuu - jos itsestä tuntuu tältä, miltä se tuntuu puolisosta?
Hieno tarina, maistui oikealta elämältä.
VastaaPoistaKiitos AilaKaarina <3
PoistaTämä tosiaan on meidän elämää tällä hetkellä; Pojan kotona käynti oli hänen oma ajatuksensa mutta taustalla oli se, että näki luultavasti mummin viimeistä kertaa.
Äskeinen puhelu tuntui muuttavan ne luvatut viikot enää päiviksi.. :(